sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Seksiopas vuodelta 1894

> Seksiopas vuodelta 1894: anna vähän ja harvoin!

> Rouva Smythersin mukaan viisaan vaimon tuli välttää alastomuutta miehensä
> edessä ja nalkuttaa. (IT STOCKFREE) Vuonna 1894 brittirouva Ruth Smythers
> otti kynän käteen ja laati teoksen nimeltä "Kuusi vinkkiä miehille ja
> naisille" valmistaakseen nuoria naisia kohtaamaan ensimmäistä kertaa
> hirvittävän kokemuksen - seksin.
> Papinrouvan
> kirjoittama kirja on nyt julkaistu uudelleen.
>
> Rouva Smythersin mukaan seksi oli asia, joka oli vain kestettävä.
> Hänen
> neuvonsa kanssasisarilleen kuuluikin: "Anna vähän, anna harvoin ja - ennen
> kaikkea - anna vähän
> Seuraavassa muutamia vinkkejä yli sadan vuoden takaa:
> 1. Viisas nuori vaimo suostuu viikoittain enimmillään kahteen seksuaaliseen
> kokemukseen. Ajan kuluessa hänen on tulisi tehdä kaikkensa vähentääkseen
> kokemusten tiheyttä. Sairauden, unisuuden tai päänsäryn teeskentely ovat
> hänen parhaita ystäviään tässä asiassa.
>
> 2. Useimmat miehet ovat luonteeltaan melko perverssejä, ja jos heille antaa
> pienenkin tilaisuuden, he ryhtyvät iljettäviin toimiin, joihin kuuluu
> normaalin aktin suorittaminen epänormaaleissa asennoissa, naisen kehon
> nuoleminen ja oman riettaan ruumiinsa tarjoaminen naisen nuoltavaksi.
>
> 3. Viisaan vaimon tavoitteena on, ettei mies koskaan näe hänen alastonta
> ruumistaan eikä salli miehen esiintyvän hänen edessään alastomana.
>
> 4. Monet naiset ovat havainneet hyödylliseksi pukeutua paksuun yöpaitaan ja
> pukea miehensä pyjamaan. Niitä ei tarvitse riisua seksuaalisen aktin aikana.
> Näin mahdollisimman vähän ihoa altistuu.
>
> 5. Mennessään vuoteeseen naisen tulee sammuttaa kaikki valot. Siellä hänen
> ei pidä päästää ääntäkään, joka ohjaisi miehen hänen suuntaansa, jottei mies
> pitäisi sitä rohkaisun merkkinä.
>
> 6. Kun mies löytää naisen vuoteesta, tämän tulee maata mahdollisimman
> liikkumattomana. Optimistinen aviomies voisi tulkita ruumiin liikkeet
> seksuaalisen kiihottumisen merkiksi. Silloin, kun seksiä ei voi estää, sitä
> on harjoitettava täydellisessä pimeydessä.
>
> 7. Jos mies yrittää suudella naista suulle, tämän on käännettävä päätään
> niin, että suukko osuu harmittomasti poskelle. Jos mies nostaa naisen
> yöpaitaa ja yrittää suudella häntä sen alta, naisen täytyy vetää yöpaita
> nopeasti paikalleen, juosta sängystä ja selittää, että luonto kutsuu häntä
> kylpyhuoneeseen.
>
> 8. Jos mies yrittää vietellä naista hekumallisella puheella, viisas vaimo
> muistaa äkkiä jonkun mitättömän asian, jota kysyä mieheltään.
>
> 9. Miehen ähistessä ja puhkuessa naisen tulee maata aivan hiljaa eikä
> missään olosuhteissa ähkiä tai vaikeroida aktin aikana.
>
> 10. Heti miehen lopetettua aktin viisas vaimo alkaa nalkuttaa hänelle
> pienistä tehtävistä, jotka toivoo miehen suorittavan seuraavana päivänä.
>
> Rouva Smythersin mukaan riitely, nalkutus ja nuhdesaarna ovat erittäin
> tehokkaita, kun niitä käytetään iltamyöhään noin tuntia ennen kuin mies
> normaalisti tekisi lähentely-yrityksensä.
>
> Kymmenenteen aviovuoteensa ehtineet vaimot ovat saaneet lapsikatraansa
> kasaan ja saavuttaneet perimmäisen päämääränsä eli päässeet eroon
> seksuaalisesta kontaktista aviomiehensä kanssa, kirjoittaja lupaa.
> Siinä
> vaiheessa viisas vaimo voi luottaa siihen, että rakkaus lapsia kohtaan ja
> sosiaaliset paineet pitävät miehen kotona.
>
> Vähänpä se maailma on 114 vuodessa muuttunut .

Ei kommentteja: