sunnuntai 22. toukokuuta 2011
perjantai 20. toukokuuta 2011
Naisen salaisuudet
Yleensä ajatellaan, että naiset haluavat puhua tunteista, avautua ja jakaa asiansa puolisonsa kanssa. Mutta onko se kuitenkaan näin?.
1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.
2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.
3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.
4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.
5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.
6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.
7. Naiset goolaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.
8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.
9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.
10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.
11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.
12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.
13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.
14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.
15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.
tiistai 17. toukokuuta 2011
perjantai 13. toukokuuta 2011
Tukholman luonnossa nähtyjä kummallisuuksia
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
lauantai 7. toukokuuta 2011
Aforismejä ystävyydestä
Niin kauan kuin olet onnellinen, sinulla on paljon ystäviä.
Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.
Rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi mieluummin sellaisena kuin olet, kuin sellaisena millainen aiot tai haluaisit olla.
Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä
- eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.
Rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi mieluummin sellaisena kuin olet, kuin sellaisena millainen aiot tai haluaisit olla.
elämän monista kiemuroista.
ARVOKKAIN OMAISUUTESI ON VIISAS JA LUOTETTAVA YSTÄVÄ(persian kuningas darius)
VAILLA YSTÄVÄÄ OLET KUIN VASEN KÄSI VAILLA OIKEAA KÄTTÄ(salomo ibn gabirol)
perjantai 6. toukokuuta 2011
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
tiistai 3. toukokuuta 2011
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















